Lentävän Lehmän Iloisten siskosten, Hanne Hirvosen ja Laura Maunon pyörittämän juustokaupan tarina alkoi jo vuonna 2001. Itseasiassa, juuri tänä vuonna ihastuttava Lentävä Lehmä juhlii virallisesti 20 -vuotis syntymäpäiväänsä.
Ajatus juustopuodin perustamisesta lähti alunperin molempien kiinnostuksesta perustaa jotakin omaa, mikä innosti kumpaakin kulinaristia. Ja kukapa ei olisi innostunut juustoista.
"Kaupungilla oli haussa juustokaupan paikka ja mietimme, että miksei? Olen itse ollut kasvissyöjä kahden vanhasta asti ja käyttänyt maitotalostuotteita. Olen käyttänyt paljon juustoja ja tykkään juustoista. Kai tämä oli sellainen rakkaudesta lajiin, mutta puolivahingossa", haastattelemamme Hanne Hirvonen hymyilee.
"En ikinä olisi alussa uskonut, että jatkamme näin pitkään tai kuinka mukavaa tämä on. Toivottavasti olemme osanneet kuunnella asiakkaitamme."
Juustoilla on pitkä historia osana ihmisten ruokakulttuuria jopa 10 000 vuotta ajassa taaksepäin. Oletpa sitten jo kokenut juustojen ystävä tai vasta matkalla sellaiseksi, ja haluat maistella juustoja, onnistuu se Lentävässä Lehmässä. Juustot tulevat sekä kotimaisilta toimittajilta että juustoloista ympäri Euroopan.
Liikkeeseen ne tulevat kokonaisina ja pilkotaan vasta paikan päällä asiakkaan toiveiden mukaisesti. Jos ajatuksissasi on napata mukaan esimerkiksi vain yksittäinen maistelupala suussa sulavaa ranskalaista Rocamadour- juustoa, se onnistuu kyllä.

Rocamadour-juuston otimme mukaan myös Krustin ranskalaiseen Le Petit Nicolas-brunssiin.
Osan puodin juustoista siskokset tuovat itse maahan. Kaiken kaikkiaan juustoja tulee yli viideltäkymmeneltä tavarantoimittajalta, joten maisteltavaa riittää. Kotimaiset juustot ostetaan suoraan tuottajilta.
Lisäksi myynnissä on runsaasti erilaisten juustojen kanssa nautittavia muita herkkuja ja liikkeestä saa ostaa mukaansa myös luomukananmumia. Hyllyillä on kauniissa pakkauksissaan erilaisia suolakeksejä ja näkkäreitä sekä muun muassa hilloja, eikä siiderin ystävänkään tarvitse lähteä täältä tyhjin käsin. Valikoimaa on monesta maasta. Sympaattinen Lentävä Lehmä on siispä ihana löytö myös tuliaisten tai muiden pienten herkkulahjojen ostamiseen.